Aina ei jaksa väsätä muonaa scratchista. Näin kävi esimerkiksi tänään, kun kaupasta lähti mukaan Apetitin kasvisjauhepizza pakastealtaasta. Pizzan hinta on noin 2,50€ eli ei hirmu kallis mutta ei siis huokeimmasta päästä.
Pizzassa luvataan olevan kasvisjauhispyöryköitä ja vegaanista juustoa. Kuulostaa houkuttelevalta, vaikka esimerkiksi Saarioisen vegaanipizza ei nyt ihan varauksetonta kehua saanutkaan.
Paisto-ohjeen mukaan uuni laitetaan ensin kuumenemaan ja siksi aikaa pizzat sulamaan. Riittävän yksinkertaista.
Ongelmia tuottaa lähinnä kahden pizzan saaminen mahtumaan sovussa samalle uunipellille ilman kirurgisia operaatioita.
Paistaminen ei kestä kauaa ja lopputulos on tässä.
Pohja on helposti maukkaampi ja rapeampi kuin mikroroiskeläpissä. Tomaattisoosi ja vegaaninen juusto ja kasvisjauhispullat maistuvat oikein hyviltä. Kyytipoikana tällä kertaa pelkkää vettä. Itse pizza on sen verran pieni että kunnon ateriaa varten ohessa olisi kannattanut olla asiallinen salaattisetti.

Kommentit
Lähetä kommentti